17 marraskuuta 2016

Arran 1997 The Un-official almost 17th

Quarter Cask -Arranin jälkeen on mielenkiintoista ottaa kypsyneempi versio maistoon, jonka voisi olettaa tuovan monipuolisempaa makumaailmaa. Tätä puoltaisi ainakin ikä ja se, että tämä viski on kypsynyt ihan täysikokoisessa sherrytynnyrissä.

Vaikka viski kuuluu "Private Cask" -sarjaan ja pullotusmäärä on vain 270 pulloa, on se Arranin virallinen pullote markkinoille. Nimi annettiin viitaten ikään, sillä tuolloin Arranilta ei ollut vielä täysi-ikäistä, tai edes 17-vuotiasta virallista pullotetta ja tämänkin viskin ikä jäi vajaan kuukauden verran 17-vuoden iästä. Pullotettu sherrytynnyristä numero 525.


Arran 1997 The Un-official almost 17th, 52,1%

Tuoksussa kypsempää hedelmäisyyttä, voikeksiä ja toffeisuutta. Jos "The Bothy" oli uuniomenapaistosta vaniljakastikkeella, niin tämä on uuniomenaa kinuskikastikkeella. Tässä on mukava paahtovanukkaisuus, joka myös tuo iäkkäämpää tuntua viskiin. Mukava tuoksu.

Maussakin on kivasti pyöreyttä, mutta samalla miedon pippurista räväkkyyttä. Tammisuus ja hedelmäisyys on oikein hyvässä balanssissa. Hyvin mieto omenainen kirpeys, joka kuitenkin tasoittuu pehmeään tammisuuteen ja kuivattuihin hedelmiin. Kevyesti mokkaisuutta ja ripaus toffeeta (sherrytynnyrin lahja). Jälkimaku rauhallinen pitkähkö. Selkeästi parempi kuin nuorekkaampi "The Bothy".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti