29 marraskuuta 2015

Serbia matkaraportti 2015

Muutaman sana talteen Serbian reissusta, jos vaikka tulevaisuudessa täytyy palata asiaan. Kiteytettynä Serbia ei ainakaan kahden maan suurimman kaupungin osalta ole mikään erityinen olut/viskimaa. Toki viikon pituinen matka ei antanut tietenkään kattavaa kuvaa tarjonnasta, varsinkin kun työasiat veivät 80% ajasta.

Tarkemmin tuli kuitrenkin tutustuttua maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Novi Sadiin. Muutaman hyvän paikan löysin oluiden nautiskeluun, joista varteenotettavin lienee irkkupubi The Red Cow (osoite: Ugao Zmaj Jovine i Dunavske ulice, 21000, Novi Sad). Kyseisestä paikasta löytyi 4-5 hanaa, joissa ei tosin mitään suurempia herkkuja ollut, mutta pullo-olutvalikoima oli reilu verrattuna moniin muihin paikallisiin paikkoihin. Hintatasokaan ei päätä huimannut, laadukkaat oluet olivat kohtuullisesti hinnoiteltu, pääosin alle 3 € pullo. Mukavaa musiikkia, hyvää olutta ja ok palvelu.




Punaisen härän lisäksi löysimme toisenkin pubin jonka valikoimissa oli hieman enemmän laadukkaita oluita. Tehnologs Bar osoitteessa Maksima Gorkog 17/a Novi Sad, tarjosi muutaman hanan, josta löytyi paikallisia pienpanimo-oluita. Näistä tuli muutama maistettuakin ja oli kyllä hyvää tavaraa. Etenkin Kaš Ryezen IPA oli maukas ja tuore ruis-IPA. Hanojen lisäksi pullo-olutta löytyi muutama kymmen, joista BrewDog oli selkeimmin edustettuna. Pubista sai tietenkin ostaa kaikkia oluita myös mukaan, niin kuin Suomessakin.... eiku?






Näiden lisäksi erilaisia mukavia paikallisia kuppiloita oli runsaasti, mutta näiden oluttarjonta oli hyvin suppeaa. Paikallisista perusbulkeista Jelen Pivo oli selkeästi paras maultaan. Varsinkin LAV oli kyllä yksi pahimmista lagereista joita olen maistanut. Tosin tuon oluen kohdalla ulkomaalainen voi heittää hienon iskulauseen kauniille myyjälle: Can I have LAAAV please....

Ruokakauppojen olutvalikoimalla ei mahdottomia pääse kehumaan, mitä nyt toki vahvat löytyvät samoilta hyllyiltä ja tietenkin halvemmalla. Samoin väkevät alkoholit löytyi omilta hyllyiltä ja jokaisesta ruokakaupasta. Viskejä ei Serbiassa juuri harrasteta, joten niiden saatavuus oli hieman heikkoa. Yksi alkoholin myymiseen dedikoitunut kauppa, Vino i Tako To löytyi osoitteesta Maksima Gorkog 17a, Novi Sad. Perusviskit ihan ok hintaisia, mutta erikoisemmat olivat Suomen tasoa. Ohessa muutama kuva ruokakaupoista.





Serbian lentokentältä ei myöskään ihmeitä löytynyt, vaikka hintataso oli jotenkuten kohtuullinen. Rakiahan tuolla on se juttu, jota juotiin aina ennen ateriaa ja joka puolella ja näitä löytikin joka putiikista useampi vaihtoehto. Muutama niistä toki olikin aika hyviä ja "viskimiehen makuun". Kööpenhaminasta löysin ainoan tuliaiseni kaappiin, Hibiki 12yo noin 60 € hintaan. Paikallinen lentoyhtiö pitää palvelua hieman korkeammalla kuin finski – reilu kahden tunnin lennolla tarjottiin oikein menu....


Elämäni pahin kahvi....
ja yksi parhaista kahveista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti