12 marraskuuta 2013

Bloggaajat Gallowsissa 11/2013

Muutaman bloggaajan kesken kokoonnuttiin taas tuopin ja viskin ääressä Espoon Gallows Birdissä. Paikalle pääsi Keretomuksia Savuista ja Viskisieppo blogien kirjoittajat. Olipahan taas mukava parituntinen jutella kaikenlaisista aiheista, joista toki lähes kaikki liittyi enemmän tai vähemmän yhteiseen harrastukseen. Jo viime kerralta toivottiin blogiin lisää kirjoitusta meidän tapaamisesta ja keskustelun aiheiden "avaamisesta". Nyt ajattelin hiukan enemmän kirjoittaa puhutuista aiheista, mutta mitään pitkää kirjaa en asiasta osaa kirjoittaa.

Tällä kertaa "käsiteltyjä asioita" olivat tastingit, bloggaaminen, VYS, viski ja ruoka, Vierailu Savossa, jouluviski, saunaviski, juusto ja viski, sekä samplevaihtelu.

Tastingeistä puhuttiin lähinnä yleisellä tasolla. Ensi lauantaina on VYS:n järjestämä Lagavulin -tasting Helsingissä ja siitä vaihdettiin muutama sananen. Samalla tuli esille idea bloggaajien järjestämästä tastingistä. Tätä ei lähdetty mitenkään tosissaan suunnittelemaan, mutta ajatuksena kuulosti hyvältä. Olisi kiva koota esim. Virtuaalisen foorumin kirjoittajakuntaa ja pitää jonkinlainen tasting, jossa näkyisi kunkin bloggaajan mieltymykset ja jokainen kertoisi taustaa omalta osaltaan valituista viskeistä. Mutta tosiaan se oli vain ajatustasolla, eli mitään ei tosiaan lyöty lukkoon.

Tastingeistä siirryttiin ruokaan ja viskiin. Eli juteltiin eri ruokien yhteensopivuudesta viskien kanssa ja etenkin yhdistetyistä viski+ruoka maisteluista. Esimerkiksi viskit ja juustot, viskit ja suklaat jne. Juustokonfiguraatiota pohdittiin enemmänkin, millaisten viskien kanssa sopisi mikäkin juusto. Tästä otinkin kopin ja tapaamisen jälkeen kaupan kautta muutamat juustot mukaan. Tästä hieman jäljempänä lisää. En nyt edes tarkemmin muista mihinkä variaatioihin päädyttiin, mutta olisiko ollut, että sherryviskit sopisivat pehmeiden juustojen kanssa? Oli miten oli, niin tätä piti kokeilla.

Jossakin vaiheessa liipastiin hieman Viskin ystävien seurastasta. Tästä lähinnä ohimennen mietittiin kuinka vahvaa seuran nousu on ollut ja tavasta, jolla seura brändää itseään. Tämä lähti oikeastaan niinkin pienestä kipinästä, kun itse sain muutamia päiviä sitten oman VYS jäsenkorttini. Mukana tuli muutamia lippuja ja lappuja, joissa kerrottiin seurasta ja muusta viskiin liittyvästä.

Muita aiheita oli vierailu Savon liepeillä (Kertomuksia Savuista), jos joskus järkättäisiin porukkareissu ja käytäisiin juomassa Veskun viskit pois. Tämä jää nähtäväksi, mutta ajatuksena hyvä ja eiköhän tuo toteutettavissakin olisi. Vesku on ahkeroinut saunan parissa viimeaikoina, josta puheeksi tuli viski ja sauna. Keskusteltiin savuviskin "löylyvetenä" käyttämisestä. Noh, ei nyt ihan vetenä, mutta pienenä aromina kylläkin. Eipä ollut itselleni tullut aiemmin mieleen ja kokeiltava on joku kerta. Olutta on toki tullut kiukaalle lisättyä aiemmin. Tässäpä oli lyhkäisyydessä pohdituista asioista. Kaikki jutustelu oli hyvin vapaamuotoista, joten mitään bloggaajien virallista jäsenkokousta ei siis olla pidetty.

Tapaamisen alussa vihdettiin muutamat samplet keskenämme. Alkuun ajattelin, että kokeilen heti kotiin savuttuani näitä sampleja, mutta tulin toisiin aatoksiin ja kirjoitan näistä hieman myöhemmin. Neljä samplea olisi kokeiltavana. Mielenkiinnolla odotan antamistani sampleista kommenttia.
Tällä kertaa nähtiin tapaamisessa oluen lisäksi viskiäkin lasissa. Jokainen otti viskiä seurustelun ohelle. Muutaman huomion kirjasin omista valitsemistani viskeistä jutustelun ohella, tosin en pohtinut näitä kovin analyyttisesti ja vakavasti. 


Tuthilltown Hudson Baby Bourbon, 46%
Aiemmin olen maistanut tämän tislaamon Manhattan Rye -viskiä ja arvion voi lukaista tästä linkistä.
Tämä on siis single grain -viskiä, joka on valmistettu 100% New Yorkilaisesta maissista pannutislausmetodilla ja kypsytetty pienissä amerikkalaisesta tammesta valmistetuissa tynnyreissä. Maistetun pullon merkinnöissä lukee Year 11, batch 8 ja bottle 63.

T: Omenaista ja raakaa, hieman lakritsista jyvää. Runsaasti bourbonmausteita (neilikkaa, kanelia, kookosta ja vaniljaa), vahvaa tammitynnyriä ja hieman vihreää ruohoisuutta. Makeaa maissia. Tykkään tämän tuoksusta ja muistikuva olisi, että on parempi kuin Manhattan Rye. 

M: Välittömästi ruohoista mausteisuutta ja raakaa jyväisyyttä, yskänlääkettä, nuorta raakaa maissia, makeaa vierrettä, tammimausteita (kookos ja neilikka vahvimpina) ja vaniljaa. Jälkimaku pitkä ja makeahko. Jonkinverran yrttiä. Ihan kiva sanoisin. Ei haittaisi vaikka pullo löytyisi kaapista. 


Glencadam 32yo, Old & Rare Platinum selection 1977/2009, 54,9% (Douglas Laing)
Huhtikuussa 1977 tislattu ja huikeat 32-vuotta kypsytetty sherrytynnyrissä. Tynnyrivahvuinen, väriaineeton ja kylmäsuodattamaton. Pulloja 296 kpl.

T: Intensiivistä vahvaa sherryä, toffeeta, kuivattuja hedelmiä (viikunaa, taatelia, rusinaa), hieman kumimaisuutta. Veden lisäyksellä yrttiä ja nahkaa. Kaakaota. 

M: vahvaa nahkaista ja toffeeta, kihelmöivää öljyistä luumumaisuutta, viikunaa ja taatelia. Jälkimaku voimakkaan sherryinen. Hieman viinimäistä kuivuutta tammen kera ja kumia. Kaakaoista liköörimäisyyttä.
Ei hassumpi, mutta pieni kumimaisuus häiritsi. Intensiivinen sherryviski.

Vanha "Skädäm"

Tämän enempää ei tullut maisteltua, mutta kuten aiemmin mainitsin, tuli lähdettyä kaupan kautta kotiin. Juustoja ajattelin kokeilla maisteltavaksi muutaman viskin kera. Kaupasta tarttui matkaan neljä juustoa ja näiden lisäksi meetvurstia. Näistä kyhäilin itselleni pienen maistelusetin.

Lautaselle päätyi siis mietoa oranssia cheddarjuustoa, Weinkäseä, pippurigoudaa, chilillä ja paprikalla maustettua savujuustoa ja Wigrenin Whisky-meetwurstia. Lisukkeena oli portviinihyytelöä ja balsamico kreemiä. Weinkäse on siis Zweigelt-punaviinipestyä  valkohomejuustoa. Pippurigoudassa oli käytetty mustapippuria. Savujuustossa oli mausteena vihreää- ja punaista chiliä, paprikaa ja savua. Wigrenin whisky-meetwurstissa on joidenkin lähteiden mukaan käytetty Glenfiddichin viskiä. Etiketissä lukee 1% viskiä ja mausteina mm. valkopippuri, korianteri ja sinappi. Portviinihyytelö on hommattu aiemmin Stockmannilta ja se sisältää portviiniä peräti 55%.

Viskien puolta pitivät sherryisten puolella Glenfarclas Potstill reserve 2003/2013 ja savuisissa Caol Ila DE 1998/2011. Mitään tieteellistä tutkimusta ei ollut tarkoitus tehdä, joten kirjasin vain hiukan huomioita ylös. Maistelu tapahtui periaatteella jokaista juustoa sellaisenaan, kummankin viskin kera ja lopuksi "loppufiinistely" porthyytelöllä ja balsamicolla. Whisky-meetwurstia maistoin myös sellaisenaan ja molempien viskien kera.

Iltapala

Maistelun perusteella parhaimman kombinaation teki Caol Ila ja pippurigouda. Viski toi mukavaa savuisuutta ja se sopi erinomaisesti pippuriseen juuston makuun. Caol Ila sopi muutoinkin paremmin kaikkiin tälläkertaa maisteltuihin juustoihin. Sherryisemmässä viskissä korostui voimakkaasti lääkkeisyys kaikkien juustojen kohdalla. Parhaiten se sopi meetvurstin kanssa, tosin metukka peitti voimakkaalla maullaan aika paljon. Glenfarclasin alkoholisuus myös korostui juustojen kanssa. Chilillä maustettu juusto oli muutes aika tulinen tapaus yhdistettynä viskiin. Eipä siinä sherryt enään paljoa kutitelleet, kun chilinjyvät räjähteli alkoholin innoittamana.

Wigrenin whisky-meetwursti maistui sellaisenaan ihan maukkaalta. Toki aika suolaista (suolaa 4,7%) ja viskiä ei juuri tuosta huomannut ainakaan tuossa vaiheessa iltaa, kun viskiäkin oli jo juonut. Tämän kohdalla molemmat viskit maistui ihan hyvältä, mutta tässäkin savuinen veti pidemmän korren. Monet meetvurstithan ovat enemmän tai vähemmän savuisen makuisia ja tämän kanssa savuisuus korostui ja muutoinkin Caol Ila sisäistyi mukavasti metukan makuun.

Whiskymetukka

Lopuksi vielä mainittakoon, että juustot sopivat erinomaisesti portviinihyytelön ja balsamicon kanssa. Yllättävän täyteläinen elämys. Kokonaisuudessaan oli mielenkiintoinen pikku kokeilu ja olihan se ihan herkullinen ja hyvää vaihtelua tyyppilliseen iltapalaan. Mukava ilta Gallowsissa, oikein kiva nähdä taas pari bloggaajaa, ehkä näemme muutaman viikon päästä taas uudelleen ;)

P.S. vaimokin tykkäsi iltapalasta, ilman viskejä tosin.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen maistelusessio, täytyy itsekin koittaa vastaavaa! Hunaja sopii muuten hyvin joidenkin juustojen kanssa, kannattaa testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkikäteen tuli myös mieleen tuo. Kaapista olisi löytynyt hunajaa ja vaahterasiirappiakin.

      Poista